Mitä on työnohjaus?
Minulta kysytään usein, mitä ihmettä sinä teet, kun olet työnohjaaja? Kun kerron tutkivani asiakkaan kanssa hänen työtään, niin kysymyksiä tulee vielä enemmän. Miten ihmeessä sinä tutkit työtä? Millä tavoin sinä tutkit asiakkaan työtä?
Muistan vuosia sitten, kun olin osallistumassa työpaikallani ensimmäiseen työnohjaukseen. Olimme esimieheltämme saaneet kutsun työnohjaukseen sekä ajan ja paikan, mutta emme muuta. Pohdimme tiimissä, mistä mahtaa olla kyse ja mitä on työnohjaus. Pohdimme sitä, että teimmekö jotakin väärin työssämme vai miksi saamme ulkopuolista ohjausta. Menimme paikalle hyvin, hyvin varautuneina ja ennakkoluuloisina.
Työnohjauksen alussa meidän kaikkien oli tarkoitus esittäytyä ja kertoa toiveitamme työnohjausta kohtaan. Muistan, kun mietin, miten voin määritellä toiveitani tietämättä, mitä työnohjaus on. Yritin kuunnella, mitä toiset sanoivat ja niiden perusteella hahmottaa, mitä minun pitäisi sanoa. Esittäytymisiämme väritti kuitenkin tietämättömyys.
Tietämättömyys hälveni seuraavien tuntien ja kokoontumiskertojen aikana. Työnohjauksemme oli hyvin toiminnallinen ja se toimi hyvin siinä tilanteessa, jossa työyhteisömme oli. Keskustelimme tekemisen ohessa erilaisista työhön liittyvistä asioista ja jotakin syttyi minussa. Jotakin, joka johdatti minua opiskelemaan työnohjaajaksi.
Minä toimin työnohjaajana voimavarakeskeisen työnohjauksen viitekehyksestä käsin. Uskon dialogiseen vuorovaikutukseen ja reflektiiviseen työotteeseen. Käytännössä tämä tarkoittaa vuorovaikutusta, kuulemista ja kuuntelua. Herättelen kysymysten avulla asiakasta pohtimaan ja tutkimaan omaa työtään. Kannustan häntä löytämään uusia näkökulmia ja autan häntä eteenpäin hänen omassa pohdinnassaan, tekemisessään ja toimijuudessaan.
Työnohjaajana en siis ohjaa sinua työssäsi. Sinä olet työsi paras asiantuntija. Minun tehtäväni on auttaa sinua voimaan paremmin, jaksamaan paremmin ja ymmärtämään työtäsi paremmin. Auttamistyötäni teen keskustellen kanssasi työssäsi kohtaamisistasi asioista. Myös niistä vaikeista asioista, tilanteista ja kohtaamisista, jotka sinua mietityttävät. Halutessasi voimme hyödyntää myös erilaisia toiminnallisia harjoitteita.
Työnohjaus voi tuntua alussa vähän jännittävältä. Voit miettiä, mistä haluat ja voit keskustella, jos mukana on työkavereita, miten olla ja puhua, ettet paljasta liikaa tai miten puhua, jotta tulet ymmärretyksi. Näitä asioita minä ainakin pohdin ensimmäisten työnohjausten aikana. Tämän takia työnohjaus alkaa luottamuksen rakentamisella. Pitkäkestoisena prosessina työnohjauksessa mahdollistuu vahva luottamuksen kasvu, joka heijastuu työyhteisön tekemiseen ja kehittymiseen myös työnohjauksen ulkopuolella.
Työnohjauskeskusteluiden tavoitteet määritellään aina työnohjauksen alussa. Tavoitteiden pohjalta voimme yhdessä pohtia työnohjausprosessin kestoaikaa. Monta kertaa voit saada apua jo muutamasta ohjauksesta, vaikka parhaimpiin tuloksiin päästään säännöllisellä, pitkäaikaisella työnohjausprosessilla.
Minä olen työnohjaaja ja minä tutkin sinun kanssasi sinun työtäsi. Kysyn sinulta kysymyksiä, kuuntelen, mitä sanot ja kuulen, mitä puhut. Kuuntelen, kuulen ja kysyn lisää. Olen utelias kuulemaan sinua ja ajatuksiasi. Sitä minä työssäni työnohjaajana teen. Toivottavasti tämä auttoi sinua hahmottamaan, mitä työnohjaus on.
– Annukka
annukka@hopeigo.fi